Sunnuntai-aamuna kun lähdimme lenkille tunnustelin ilmaa; se kertoi pehmeän tuulen tulevan Atlantilta. Mietin, että mitä se tuo mukanaan. Sateen aura leijui ilmassa. Seuraava lenkki olikin sateen alla ja yöllä heräsin salamien välähdykseen, olipa jyrinääkin, koska tyttö työntyi lähelleni. Nousimme siis yhdessä tutkimaan tilanteen ja niin se oli, että maaliskuun 8. ja 9. välisenä yönä ukkonen esitteleli itseään. Eipä ilma vielä kovin lämmintä ollut, muutama aste nollan yläpuolella. Maanantaina raettelikin sitten roimasti. Entinen ukkonen, se aikojen alussa aito luonnon voima, tarvitsi kuumuutta näyttäytyäkseen. Nykyilmakehä on niin täynnä eletromagneettisia kenttiä, että kuumuuksia ei tarvita purkauksiin. Teollisuustiede väittää tietenkin, että se oli aina näin, vaikka nuo väitökset ovat osittain vähentyneet, kun "sokeakin" silmä alkaa jo nähdä ihme eroja. Vain nuoret eivät tunne, miten oli ennen ihmisen rajua luonnonraiskausta. Heidän on ensin luettava  historiaa, että voi tehdä objektiivisiä vertailuja.

On mielenkiintoista seurata taivaalle ilmestyviä nk. "Chemtrails" määrätyillä ilmoilla. Huomasin ne ensimmäiseksi Suomessa vuosia sitten ja ihmettelin, että mitä taas on keksitty. Niinhän se oli, että eri kaasuja sinne ilmakehiin pusketaan - korjaillaan siis omia jälkiä. Täällä Keski-Euroopassa seurailen niitä myös - vakoiset viirut ristiin rastiin sinisella taivaalla. Kiinan olympialaisten aikana ja ennen sitä tehtiin kuulema paljon työtä sateen estämiseksi. Ihmetyttääkö vielä joku outuus tai ihmetyttääkö ihmisen viisaus.